DT ostaa MultiX-teknologiayhtiön liiketoiminnan

Analyytikon kommentti

Detection Technology (DT) tiedotti eilen ostavansa ranskalaisen teknologiayhtiö MultiX S.A:n liiketoiminnan. Liiketoiminta ostetaan saneerausmenettelyssä olevalta MultiX-yhtiöltä oikeuden päätöksellä, joten hankintahinta lienee maltillinen. Liiketoimintakauppa kattaa MultiX:n lisenssisopimukset ja patentit sekä kiinteän omaisuuden että vaihto-omaisuuden. Kyseessä on käsityksemme mukaan DT:n historian ensimmäinen yritysosto, mutta yhtiö on jo pitkään indikoinut voimakkaasti olevansa kiinnostunut myös yritysostoista. Yritysosto on pieni ja strateginen teknologiahankinta, minkä menestys nähdään pidemmällä aikavälillä. Lähtökohdat ovat hyvät, mutta emme näe syytä muuttaa näkemystämme osakkeesta.

Vuonna 2010 perustettu MultiX suunnittelee, valmistaa ja myy röntgenilmaisinratkaisuja vaativiin sovelluksiin. Yhtiön 2017 liikevaihto oli vain 0,8 MEUR, joten liikevaihtoa ajatellen lisäys on DT:lle (2018e liikevaihto ~97 MEUR) erittäin pieni. Tulos on oletettavasti ollut raskaasti tappiolla, ja DT odottaa MultiX-liiketoiminnan tuottavan tappiota vuonna 2019. Emme ole toistaiseksi tehneet ennustemuutoksia, jotka tarkentuvat joka tapauksessa DT:n tilinpäätöksen yhteydessä. Kauppa toteutetaan tammikuun 2019 alussa, jolloin myös MultiX:n henkilöstö (17 työntekijää) siirtyy DT:n palvelukseen.

MultiX:n ydinosaamista on suorakonversioteknologia ja siihen liittyvä algoritmikehitys, mitä DT arviomme mukaan erityisesti pyrkii kaupalla vahvistamaan. Yhtiön fotonilaskentaan perustuvalla suorakonversioteknologialla on erittäin tarkka materiaalien erottelukyky turvallisuusalan ja teollisuuden röntgenkuvantamissovelluksissa. DT:n arvion mukaan suorakonversiomarkkina on vasta kehityksensä alussa. Nyt sen kokoluokka on ”joitakin kymmeniä miljoonia euroja”, mutta markkinalla on yhtiön arvion mukaan merkittävä kasvupotentiaali kuvantamisen laatuvaatimusten kiristyessä (esimerkiksi uudet standardit matkatavaroiden läpivalaisuun liittyen). DT:n vahvuuksiin kuuluu röntgenteknologian kaupallistaminen, minkä takia MultiX:n edistyksellinen teknologia kiinnostaa yhtiötä ja tekee yritysostosta mielestämme mielenkiintoisen mahdollisuuden.