Evli kertoi perjantaina ostaneensa AB Kelonia Placering Oy:n koko liiketoiminnan. Kelonia Placeringillä on ollut hallinnoitavaa varallisuutta noin 210 MEUR sijoitettuna private equity-rahastoihin. Kelonian omistaa yhdeksän merkittävää kotimaista säätiötä, joilta hallinnoitavat varat ovat myös kerätty. Kauppahintaa ei julkistettu, mutta arvioimme sen olevan joitain miljoonia euroja. Kaupan arvioidaan toteutuvan H1’19 aikana.
Käytännössä Evli ostaa kaupassa Kelonian private equity tiimin (3 henkilöä) sekä olemassa olevan hallinnoitavan varallisuuden, josta Evli aikoo muodostaa rahaston. Lisäksi on mielestämme täysin selvää, että Evli tulee kaupan jälkeen varsin nopealla aikataululla tuomaan uusia private equity -rahastoja markkinoille. Kelonian rahastot tulevat olemaan rahastojen rahastoja ja niissä seuraavan keräys voidaan tyypillisesti aloittaa heti, kun edellinen on sijoitettu. Tämä mahdollistaa liiketoiminnan suhteellisen nopean ylösajon Evlin kannalta merkitykselliseen kokoluokkaan.
Strategisesti kauppa on mielestämme Evlille erittäin tärkeä. Yhtiö saa jalansijan houkuttelevaan private equity -liiketoimintaan ja samalla se laajentaa vaihtoehtoista sijoitustuotetarjontaansa kiinteistörahastojen ulkopuolelle. 2019 osalta vaikutus Evlin numeroihin jää vielä pieneksi, mutta 2020 alkaen private equityn pitäisi alkaa näkyä Varainhoidon numeroissa. Kelonia-kaupalla Evlistä tulee suora kilpailija eQ:lle, joka on tähän asti saanut toimia Suomen private equity -markkinoille varsin rauhassa. Suomessa private equity -sijoitukset ovat näkemyksemme mukaan edelleen instituutioilla aliedustettuina ja tämän seurauksena markkinalla on selkeää kasvupotentiaalia.