Glaston kertoi eilen myyvänsä aiemmin suunnitellun mukaisesti työkaluliiketoimintansa, joka on ollut ei-ydinliiketoimintaa. Ostaja on Bavelloni Spa, joka linkittyy Glastonin jo aiemmin lopetettuun lasin esikäsittelyliiketoimintaan. Myytävän liiketoiminnan arvioitu liikevaihto vuonna 2018 on noin 5 MEUR ja tulos arviomme mukaan hieman tappiollinen. Myynnin yhteydessä kirjataan noin 1,5-2,0 MEUR kertaluonteisia kuluja, mikä ei kuitenkaan vaikuta vuoden 2018 ohjeistukseen (liikevoiton paraneminen vuodesta 2017 ilman kertaluonteisia eriä).
Olimme tuoreessa Glaston-raportissamme ennakoineet työkaluliiketoiminnan myynnin tapahtuvan vasta vuoden 2019 puolivälissä. Koska olimme kuitenkin ennakoineet ko. liiketoiminnalle nollatulosta, rajoittuu myynnin vaikutus vuoden 2019 ennusteeseemme vain liikevaihtoon. Kaikkiaan myynti on mielestämme hyvä signaali strategian mukaisten toimenpiteiden toteutumisesta.