Nesteeltä lopullinen investointipäätös Uusiutuvien tuotteiden lisäkapasiteettiin

Analyytikon kommentti

Neste tiedotti aamulla tehneensä lopullisen investointipäätöksen uusiutuvien tuotteiden kapasiteetin kasvattamisesta Singaporessa. Yhtiön mukaan investoinnin arvo on noin 1,4 miljardia ja se lisää uusiutuvien tuotteiden kokonaiskapasiteettia Singaporessa jopa 1,3 miljoonalla tonnilla vuodessa. Yhtiön tavoitteena on käynnistää uusi tuotantolinja vuoden 2022 H1:n aikana.

Ilmoitus oli odotettu, sillä Neste oli aiemmin kertonut tekevänsä lopullisen investointipäätöksen vielä tämän vuoden aikana. Sen sijaan investoinnin arvo on selvästi odottamaamme (650 MEUR) suurempi, minkä taustalla on arviomme mukaan lopullisen investointipäätöksen mukaisen kapasiteetin nousu aiemmin ilmoitetusta miljoonasta tonnista, panostukset tuotannon joustavuuteen ja investoinnit vanhan jalostamon kilpailukykyyn.

Yhtiö panostaa uuden jalostamon joustavuuteen ja investoinnin myötä jalostamolla on mahdollista valmistaa uusiutuvan dieselin lisäksi uusiutuvaa lentopolttoainetta ja raaka-ainetta erilaisiin kemikaalisovelluksiin joustavasti. Näin ollen arviomme mukaan Singaporella tulee olemaan rooli yhtiön tavoitellessa uusiutuvien tuotteiden tarjonnan laajennusta uusiutuviin muoveihin. Neste panostaa Singaporessa myös koko jalostamokokonaisuuden raaka-aineiden esikäsittelymahdollisuuksiin, jonka jälkeen jo olemassa olevalla kapasiteetilla voidaan myös hyödyntää yhä huonompilaatuisia jäte- ja tähderaaka-aineita tulevaisuudessa.

Yhtiö järjestää tänään analyytikkopuhelun, jossa odotamme saavamme lisätietoja investoinnista.