Next Gamesin Our World -pelin ongelmat pitävät epävarmuuden korkealla
Next Games tiedotti eilen, että se järjestää 26.9. alkaen tapaamisia yhtiön sijoittajien kanssa, joiden yhteydessä se kertoo 12.7. julkaistun The Walking Dead: Our World -pelin kehityksestä Q3:lla. Peli on julkaisun jälkeisten ensimmäisten viikkojen hyvän kehityksen jälkeen kohdannut teknisiä ongelmia pelaajamäärien kasvettua ja ongelmat ovat vaikuttaneet negatiivisesti pelin avainlukujen kehitykseen. Mielestämme peliin liittyvät ongelmat ovat olleet havaittavissa seuratessa pelin virallista keskustelupalstaa Reddit-sivustolla. Ongelmat ovat heijastuneet myös osaltaan yhtiön osakekurssiin, joka on laskenut yli 40 % pelin julkaisun jälkeisestä kurssihuipusta (17.7. osakekurssi 7,99 euroa).
Next Games kertoi tehneensä huomattavia markkinointi-investointeja pelin julkaisun jälkeen etenkin pelin päämarkkinoilla USA:ssa ja Euroopan suurimmissa maissa. Ensimmäisinä viikkoina peli nousikin nopeasti latauslistoilla ja tuottavimpien pelien listoilla hyville sijoituksille useilla yhtiön tärkeimmillä markkinoilla. Pelaajamäärien kasvaessa pelissä alkoi ilmenemään teknisiä ongelmia, jotka heikensivät pelin toiminnallisuutta, ja tämä alkoi näkyä pelin avainluvuissa negatiivisesti. Next Games kertoi skaalanneensa markkinointipanostuksiaan alaspäin, kunnes pelin tekniset ongelmat saadaan ratkaistua. Markkinointipanostusten pienentäminen on näkynyt selvästi Our Worldin sijoituksissa tuottavimpien ja ladatuimpien pelien listoilla USA:ssa (kuviot alla). Teknisten ongelmien ratkaisu on yhä kesken ja mielestämme yhtiölle on kriittistä saada ongelmat korjatuksi ennen 7. lokakuuta alkavaa The Walking Dead tv-sarjan 9. tuotantokauden alkua. Sarjan uuden tuotantokauden aloitus on yksi parhaista ajankohdista tehdä pelaajahankintaa ja saada näkyvyyttä pelille.
Suurten pelaajahankintainvestointien tekeminen ja niiden jälkeen teknisten ongelmien kohtaaminen ovat erittäin huono yhdistelmä ajatellen markkinointipanostuksille saatavaa pääoman tuottoa. Arvioimme, että todennäköisesti useat peliin hankitut pelaajat ovat lopettaneet pelaamisen teknisten ongelmien jälkeen huomattavasti aiemmin, mitä käyttäjähankintapanostuksia tehdessä Next Games on itse arvioinut. Pelaajien pysyvyysasteen (retentio) laskiessa, päivittäisten pelaajien lukumäärä (DAU) laskee. Pelaajien maksuhalukkuus myös vähenee heidän kohdatessa ongelmia pelatessaan ja tällöin pelaajien konversioaste (kuinka moni aktiivisista pelaajista käyttää rahaa peliin) laskee. Tämä yhdistelmä vaikuttaa negatiivisesti keskimääräiseen liikevaihtoon per päivittäinen pelaaja (ARPDAU).
Olemme aiemmin tuoneet esiin, että Our Worldin liikevaihtoon liittyvän huomattavan epävarmuuden lisäksi pelin potentiaaliseen kannattavuustasoon liittyy merkittävää epävarmuutta, sillä Next Gamesin tekemiin käyttäjähankintapanostuksiin ei ole vielä minkäänlaista näkyvyyttä Our Worldin osalta. Next Gamesilla oli Q2’18 lopussa noin 17 MEUR:n kassa ja yhtiön eilinen tiedote herättää huolen voimakkaiden markkinointipanostusten vaikutuksesta yhtiön kassatilanteeseen. Yhtiöllä tulee olla riittävät resurssit investoida pelaajahankintaan voimakkaasti TWD tv-sarjan palatessa ruutuun ensi kuussa, mutta samalla pitää riittävää kassapuskuria siltä varalta, että panostukset eivät tuota halutunlaista lopputulosta (skenaario, missä esim. pelin tekniset ongelmat yllättäisivät jälleen). Yhtiö kertoi tiedotteessa tapaavansa lähiaikoina sijoittajiaan ja pidämme yhtenä mahdollisena skenaariona, että yhtiö keräisi lisää rahaa esimerkiksi suunnatulla osakeannilla varmistaakseen riittävän liikkumavaran liiketoiminnassaan.
Next Games on tuomassa Our Worldiin vielä tämän vuoden aikana uusia ominaisuuksia ja yhtiö uskoo pelin monetisaatiopotentiaaliin, kunhan nykyiset ongelmat saadaan ratkaistua. Mielestämme Our Worldin pidemmän aikavälin potentiaalia voidaan arvioida kunnolla vasta, kun pelin ongelmat on saatu ratkaistua, peliin on tehty luvattuja sisältöpäivityksiä, TWD tv-sarjan vaikutuksia pelin suosioon päästään näkemään ja Our Worldista saadaan konkreettisia tunnuslukuja tulevien osavuosikatsausten myötä. Tällä hetkellä epävarmuustekijöitä on niin useita, että pysymme osakkeen suhteen edelleen varovaisella kannalla.