Outotecilta tuli keskiviikkona tilausjulkistuksia ensimmäistä kertaa sitten marraskuun alun. Muutoinkin syksy on ollut tilausten osalta melko vaisu. Keskiviikkona julkistetut tilaukset (34 MEUR:lla paineliuotus- ja uuttoteknologiaa Terrafamelle sekä 30 MEUR:lla jalometallien rikastuslaitteita Meksikoon) nostavat tähän mennessä julkistettujen Q4:lle kirjattavien tilausten määrän 74 MEUR:oon. Lisää tilausjulkistuksia kuitenkin tarvitaan, sillä vuosina 2014-2017 Q4:n julkistetut tilaukset ovat joka vuosi ylittäneet 100 MEUR. Outotecin pohjatilaustrendi on kuitenkin ollut paraneva ja kasvu kiihtyvä koko vuoden 2018, joten emme ole Q4:n tilauskertymästä kovinkaan huolissamme. Tällä hetkellä odotuksemme on 361 MEUR (-1 % v/v).
Värimetallien hintakehitys Q4:llä on edelleen ollut pääosin negatiivista sekä kvartaali- että vuosivertailussa, vaikka kuparissa pahin alamäki näyttää jo taittuneen. Kuparin hinta on kuitenkin ollut Q4:llä edelleen noin 5 % alle perinteisen investointien liipaisinhinnan (3 USD per pauna). Lisäksi sijoittajien huomio on yhä kiinnittynyt Saudi-Arabian epäonniseen ilmeniittisulattoprojektiin. Mikäli alkuperäinen indikaatio on pitänyt, on Outotec päässyt jo joidenkin päivien ajan tutkimaan kyseistä ongelmauunia. Lisää tietoa ongelman laajuudesta, syistä ja ratkaisusta odotetaankin lähiviikkoina. Luotamme edelleen Q4:lle ennustamaamme 100 MEUR:n projektivaraukseen uunin korjauskustannuksiin. Ilmeniittiuuniin liittyvän epävarmuuden vuoksi sijoittajat ovat vielä varpaillaan, vaikka Outotecin osakkeen vuoden 2019 P/E-kerroin (11x) on alhainen sekä absoluuttisesti että suhteellisesti (11 % alle verrokkien mediaanin). Positiivinen suosituksemme sekä tavoitehintamme pysyvät ennallaan.