Petri Helskystä Suomisen toimitusjohtaja

Analyytikon kommentti

Suominen tiedotti eilen, että yhtiön hallitus on nimittänyt Petri Helskyn Suomisen toimitusjohtajaksi. Aiemmin Helsky on toiminut Metsä Tissuen toimitusjohtajana syyskuuhun 2018 asti ja sitä ennen muun muassa johtotehtävissä Kemirassa. Hän aloittaa Suomisen toimitusjohtajana 7.1.2019.

Helsky vaikuttaa mielestämme toimialakokemuksensa ja profiilinsa perusteella sopivalta valinnalta tehtävään. Lisäksi pidämme positiivisena uutisena Suomisen kannalta, että Helsky pääsee aloittamaan tehtävässä pikaisesti.