Wärtsilä korvaa Stora Enson TOP3-listalla
Wärtsilä korvaa Stora Enson TOP3-listallamme. Näemme yhtiön olevan erittäin hyvin asemoitunut perinteisten asiakastoimialojen ollessa murrosvaiheessa. Yhtiö kertoi hiljattain saaneensa valmiiksi ensimmäisen avaimet käteen -toimituksen yhdistetystä voimalaitoksen voimanlähde- sekä energian varastointi- ja hallintajärjestelmästä, ja uskomme tämän olevan tärkeä referenssi uusista toimituksista neuvoteltaessa. Q2-raportissaan Wärtsilä totesi osan voimalatoimituksista siirtyneen Q2:lta Q3-Q4:lle, nosti arvionsa Marine Solutionsin kysynnästä tasolle ”hyvä” (aik. ”vankka”) ja sanoi koko vuoden 2018 osalta volyymien ja tuloksen painottuvan loppuvuoteen, mitkä seikat tukevat tulevia kvartaaliraportteja. Sijoittajalle Wärtsilän riskiprofiili on otollinen, sillä yhtiön tase on vahva ja tuloksen ennustettavuus erinomainen. Yhtiön osake on arvostettu linjaan verrokkien kanssa vuoden 2019 P/E:llä, mutta matala riskiprofiili oikeuttaa mielestämme preemioarvostuksen.
Stora Enso oli TOP3-listallamme noin kuukauden, jonka aikana osakekurssi vahvistui 6,3 %. Samaan aikaan Helsingin pörssin painorajoitettu yleisindeksi (OMXH Cap) laski 1,6. Siten poiminta ylsi selvään ylituottoon suhteessa indeksiin ja onnistui siten kokonaisuutena hyvin. Lisäsimme Stora Enson TOP3-listalle elokuussa, sillä yhtiön osakekurssi reagoi erittäin negatiivisesti yhtiön Q2-raporttiin, joka oli kuitenkin varsin hyvin linjassa odotuksiemme kanssa. Arvioimmekin osakekurssin Q2-raportin jälkeisen ylilyönnin palautuneen viime viikkoina ainakin osittain, minkä lisäksi valuuttakurssien liikkeet (EUR/USD- ja SEK/EUR-valuuttaparien heikentyminen) ovat tukeneet osaketta. Muuten metsäsektorin toimintaympäristö on arviomme mukaan pysynyt vakaan suotuisana sekä kysynnän että hintojen puolesta. Siten suhtaudumme Stora Enson osakkeeseen positiivisesti ja tulospohjaisesti edullisimpana metsäyhtiönä (2018e: P/E 13x, EV/EBITDA 8x) säilytämme Stora Enson edelleen metsäsektorin sektorisuosikkinamme.