Fedin avoin sekki ulottuu nyt myös ETF-markkinalle, ensimmäiset ostot tehty

Suuret keskuspankit pitävät edelleen vakaasti kätensä osakemarkkinan alla, ja elvytyksen avoin sekki on kaikkien nähtävillä USA:ssa. Maan keskuspankki Federal Reserve teki jälleen viime viikolla historiallisen liikkeen ja aloitti ETF-ostot. Yrityslainamarkkinalle keskittyvien ETF:ien osto-ohjelma oli jälleen yksi askel kohti uutta USA:ssa, vaikka toki Japanissa näitä ostoja on jo tehty vuosia siihen tahtiin, että keskuspankilla on hallussaan merkittävä osa ETF-markkinaa (keskuspankin omistuksessa on yli ¾ markkinassa, Japanin keskuspankkiohjauksesta tietoa täällä).

USA:ssa ensimmäisistä ETF-ostoista tietoja saatiin viikoittaisten Fedin taseen numeroiden yhteydessä. Ensimmäisen päivän aikana Fed teki ETF-ostoja 305 miljoonalla dollarilla. Mikäli tällä tahdilla jatkettaisiin joka kaupankäyntipäivä vuoden ajan, kokonaismäärä nousisi 77 miljardiin dollariin. Vertailukohtaa voi hakea Japanista. Määrä on vuositasolla laskettuna pienempi kuin Japanin keskuspankin ETF-ohjelma, jonka se maaliskuussa tuplasi ja jossa se pyrkii 12 biljoonan jenin eli 110 miljardin dollarin ostoihin vuosittain. Siihen nähden lähtö ei vielä ollut lentävä. Toki täytyy muistaa, että kyse on Federal Reserven ohjelman ensimmäisestä päivästä, joten sen lukujen perusteella on vielä turhan aikaista spekuloida ohjelman etenemisellä ja ostojen ajoittumisella.

Ostojen tarkkoja kohteita ei ainakaan viikoittaisissa luvuissa julkaista. Se kiinnostaisi, sillä jo ilmoitus ETF-ostojen alkamisesta riitti asettamaan jotkin ETF:t spekulatiivisen kysynnän kohteeksi, kun sijoittajat yrittivät ennustaa todennäköisimpiä keskuspankin ostokohteita. Näistä yhtenä oli iShares investment grade ETF, joka on noussut pohjiltaan nopeasti Fedin ilmoitettua elvytystoimista (ks. kuvio). Paine elvytysohjelmien suurempaan läpinäkyvyyteen on ollut kova etenkin kongressissa, joten nähtäväksi jää, kuinka paljon tietoja keskuspankki lopulta kertoo. Fedin tasetta ostot osaltaan kasvattavat, ja sen koko lähenee pian jo seitsemää biljoonaa dollaria.

Lähde: Bloomberg