Karhuherra matkaa kohti pohjoista, usko talouden elpymiseen säilyy markkinoilla vahvana

Metsän kuninkaamme on tehnyt päätöksen: se aloittaa pitkän matkan kohti pohjoista parempien ruokailuapajien toivossa. ”Täällä olen nähnyt jo tarpeeksi ”, se tuumii kuusipuun alla lepäillessään. Karhuherran kevät onkin ollut perin kummallinen: markkinoilla se sai koronapandemian levitessä mellastaa maaliskuussa, mutta vaikka talousluvut ovat edelleenkin näyttäneet myrskyn merkkejä, keskuspankkielvytys ja odotukset paluusta normaaliin ovat hiljentäneet karhujen murahdukset. Näin myös viime viikolla, joka oli Euroopan ja USA:n osakemarkkinalla nousuviikko Helsingin pääindeksin painuttua pieneen laskuun.

Osa markkinatoimijoista pitää vankkaa uskoa paluusta normaaliin naiivina ajatuksena. Vaikuttaa siltä, että markkinoilla katse on jo horisontissa pitkällä koronakuopan takana. Vaikka talousluvut ja -ennusteet lisäävät myrskyn merkkejä, myrskyn jälkeen on poutasää ja tähän nyt nojataan. Talouksien asteittainen avaaminen lisää tätä optimismia. Viikonloppuna Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi linjauksista, joiden mukaan britit saavat ulkoilla aikaisempaa enemmän, osa työläisistä voi palata työmailleen ja kesäkuun alusta lähtien kauppoja ja kouluja avataan asteittain. Poikkeustila ei Britanniassakaan, jossa koronakuolleisuus on maailman toiseksi suurin (yli 31 000) vielä pääty, mutta lievennyksiä lähes seitsemän viikkoa kestäneisiin rajoituksiin tehdään. Tämä on ollut linjana monissa Euroopan maissa, joissa nyt odotetaan jännityksellä viruspandemian etenemistä rajoitusten hellittäessä.

Talouden kannalta keskeinen kysymys on siinä, että kuinka nopeasti kuluttajien käyttäytyminen palaa takaisin normaaliin. Ainakaan viimeaikaisten kyselyjen perusteella nopeaa elpymistä ei ole odotettavissa. Bloombergin julkaisemassa ja YouGov’n toteuttamassa kyselyssä heijastui varovaisuus virusta kohtaan. Suurimmissa Euroopan maissa (Italia, Iso-Britannia, Saksa, Espanja, Ranska) vähintään yli 40 % vastaajista oli toukokuun alussa todella tai hieman huolissaan koronaviruksen suhteen. Koronapandemiasta pahiten kärsineessä Italiassa osuus oli lähes 70 %. Useilla kuluttajilla tämä käsitys voi pysyä tiukassa niin kauan kuin virukseen löydetään lääke tai rokote siitäkin huolimatta, että rajoituksia päästään löysäämään.

Kokonaan toinen tekijä on kotitalouksien budjettirajoituksen tiukentuminen tulojen määrän laskiessa. Reutersin kokoamassa Kantarin kyselyssä merkittävä osa kotitalouksista odottaa viruspandemian talousvaikutusten heijastuvan negatiivisesti myös omiin tuloihin. Lomautus- ja työttömyysuhkien realisoituminen nähtiin huhtikuussa USA:n työmarkkinalla, josta saatiin murskaavan heikot luvut. Toukokuun alku on ollut edelleen heikko työmarkkinalla, mutta taloutta avatessa myös työpaikkojen määrän odotetaan elpyvän nopeasti. Kuitenkin niin kauan kuin kuluttajien varovaisuus pysyy korkealla tasolla, myös talouden jarru on tiukasti pohjassa.