Faron neuvotteli helpotuksia lainaehtoihin
Faron tiedotti tiistaina neuvotelleensa väliaikaisia helpotuksia lainaehtoihin. Arviomme mukaan ehdot mahdollistavat suunnitellun 27 MEUR:n osakeannin järjestämisen ilman lainaehtojen rikkomista. Yhtiö kertoi myös säästötoimien pidentäneen sen nykykassan riittävyyttä Q3’24:lle (aik. kesäkuu). Kokonaiskuvan kannalta tiedotettujen uutisten merkitys on pieni ja yhtiön seuraavana keskeisenä tehtävänä on rahoituksen varmistaminen loppuvuodeksi.
Lainaehtojen helpotus mahdollistaa annin toteuttamisen
IPF:n ja Faronin välisen lainasopimuksen ehdot sisältävät edellytyksen vähintään 6 MEUR:n rahavaroista. Tähän ehtoon sovittiin nyt lievennyksiä siten, että 21.5. rahavaroiksi riittää 5,5 MEUR ja 21.6. 4,5 MEUR. Arviomme mukaan helpotusten jälkeen Faronin on mahdollista toteuttaa sen suunnittelema 27 MEUR:n osakeanti ilman lainaehtojen lisärikkomuksia. Helpotukset ovat voimassa 27.6. saakka ja ne edellyttävät vähintään 10 MEUR:n rahoituksen varmistumista osakeannin tai muun mekanismin kautta. Vastineeksi helpotuksista IPF saa määrittelemättömän kokoisen palkkion sekä 0,5 MEUR:n edestä warrantteja, joiden toteutushinta on 1,5 euroa.
Säästötoimet pidensivät nykykassan riittävyyttä Q3’24:lle
Faron on toteuttanut säästöjä sen jälkeen, kun sen rahoitustilanne kiristyi helmikuussa IPF:n lainaehtojen rikkomisen seurauksena. Yhtiö kertoi nyt, että sen rahavarat riittävät Q3’24:lle (aik. kesäkuu). Kokonaisuuden kannalta säästöjen merkitys on arviomme mukaan myönteinen, mutta rajallinen. Valtaosa Faronin kustannuksista muodostuu kliinisen ohjelman edistämisestä, mihin säästöillä ei voitane vaikuttaa ilman TK-ohjelman hidastamista. Ohjelman hidastuminen olisi mielestämme Faronille merkittävä vastoinkäyminen.
Seuraavana vuorossa rahoitusratkaisu, mikä toteutetaan todennäköisesti osakeannilla
Faron on kertonut suunnittelevansa 27 MEUR:n osakeantia, jota varten yhtiöllä on yhtiökokoukselta 30 miljoonan osakkeen antivaltuutus. Odotamme yhtiön toteuttavan annin kesäkuun loppuun mennessä suunnitellussa kokoluokassa. Myös muut rahoitusratkaisut ovat mahdollisia, mutta arviomme mukaan selvästi epätodennäköisempiä. Yhtiö on myös kertonut BEXMAB-tutkimuksen vaiheen II tulosten luennasta 20.5. alkavalla viikolla. Vaihe II on vielä alkuvaiheessa ja tuloksista tuskin voidaan vetää vielä pitkälle meneviä johtopäätöksiä bexmarilimabin tehosta. Tulosten julkistaminen voi kuitenkin tukea yhtiön osakekurssia, mikäli markkinat ottavat uutiset positiivisesti vastaan. Tämä voisi osaltaan tukea annin onnistunutta läpivientiä ja sen valuaatiota.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Faron Pharmaceuticals
Faron is a clinical stage biopharmaceutical company developing novel treatments for medical conditions with significant unmet needs. The company currently has a pipeline based on the endothelial receptors involved in regulation of immune response, in oncology and organ damage. Our pipeline consists of two drug candidates and development programmes Clevegen (FP-1305) and Traumakine (FP-1201-lyo). Clevegen aims to tackle several cancer types by activating immunity; Traumakine organ trauma and vascular damage by stopping vascular leakage. Both programmes have advanced to first-in-human clinical trials following promising pre-clinical data. Faron is based in Turku, Finland.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.03.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
kasvu-% | |||
EBIT (oik.) | −28,6 | −29,9 | −31,2 |
EBIT-% (oik.) | −714 200,00 % | −748 215,00 % | −780 662,50 % |
EPS (oik.) | −0,45 | −0,31 | −0,32 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |