KH Group: Takapakkia tuloskäänteessä
KH Group laski tiistaina tuntuvasti kuluvan vuoden tulosohjeistustaan Indoor Groupin ja KH-Koneiden ennakoitua alhaisempaan liikevaihtoon ja liiketulokseen vedoten pääosin Q1:n osalta. Suhtauduimme Q4-päivityksessämme skeptisesti yhtiön maaliskuussa annettuun todella vahvaan ja yllättävän tarkkaan tulosohjeistukseen, mutta 25 %:n pudotus tulosohjeistuksen keskikohdassa oli joka tapauksessa meille pettymys. Osake on edullisesti hinnoiteltu 0,93 euron osien summa -laskelmamme indikoivaan arvoon nähden, mutta kurssiajureita on vaikea tunnistaa tytäryhtiöiden tulostason ollessa paineessa ja heikon yritysostomarkkinan rajoittaessa mahdollisuuksia strategisiin irtautumisiin. Laskemme tavoitehintamme 0,8 euroon (aik. 0,95 eur) ja toistamme lisää-suosituksen.
Indoor Groupin ja KH-Koneiden heikko suoriutuminen tulosvaroituksen taustalla
KH Group säilytti 400-420 MEUR:n liikevaihtoa indikoivan ohjeistuksensa ennallaan, mutta laski kuluvan vuoden liiketulosennustettaan 12-16 MEUR:oon aiemmasta 14-16 MEUR:sta. Aiemmasta poiketen päivitetty ohjeistus huomioi Indoor Groupin Viron kiinteistökaupan 3,7 MEUR:n tulosvaikutuksen, minkä seurauksena ohjeistushaarukan keskikohta laski vertailukelpoisesti 25 %. Tulosvaroituksen taustalla oli Indoor Groupin ja KH-Koneiden ennakoitua alhaisempi liikevaihto ja liiketulos pääosin ensimmäisellä neljänneksellä ja konsernin odotetaan nyt jäävän merkittävästi Q1:llä vertailukauden luvuista (liikevaihto: 100 MEUR, oik. EBIT: 1,0 MEUR). Ohimeneviä negatiivisia ajureita (huonekalukaupan ja rakennussektorin poikkeuksellisen heikko kysyntä, alkuvuoden satamalakot, Indoorin ERP-projekti) on helppo tunnistaa, mikä luo hyvät edellytykset paremmalle suoritustasolle H2:lla, jos ajurit annetun tulosvaroituksen taustalla ovat väliaikaisia luonteeltaan. Tuntuva negatiivinen tulosvaroitus reilu kuukausi ohjeistuksen antamisen jälkeen heikentää joka tapauksessa yhtiön ennustettavuutta ja johdon kykyä arvioida tytäryhtiöiden kehitystä silmissämme.
Näemme tekijät tulosvaroituksen taustalla ohimenevinä
Olemme päivityksen yhteydessä laskeneet kuluvan vuoden liiketulosennusteitamme 26 %, painottuen etenkin Indoor Groupiin KH Koneisiin ja kuluvan vuoden liiketulosennusteemme asettuu nyt 13,3 MEUR:oon, mikä on hieman ohjeistushaarukan keskikohdan alapuolella. Tulosvaroituksesta huolimatta yhtiö ei koskenut liikevaihto-ohjeistukseensa ja kuluvan vuoden ennusteemme on lievästi haarukan alapuolella. Tulosvaroituksen yhteydessä KH Group ei maininnut HTJ:tä tai NRG:tä, minkä perusteella oletamme yhtiöiden suoriutuneen isossa kuvassa linjassa konsernin odotuksiin. Tulosvaroitus oli kieltämättä negatiivinen yllätys yhtiön sijoitustarinassa, mutta toistaiseksi suhtaudumme sen taustalla oleviin tekijöihin ohimenevinä. Mikäli tulosvaroituksen taustalla olisi esimerkiksi Indoor Groupin kilpailukyvyn pidempiaikainen heikentyminen olisi tilanne silmissämme vakavampi, sillä se herättäisi uudelleen huolia yhtiön vivutetun taseen kestävyyttä kohtaan.
Osien summa indikoi nousuvaraa, mutta tulostason on noustava
Osien summa -laskelmamme indikoi 0,93 euron osakekohtaista arvoa. Olemme osien summa - laskelmassamme määrittäneet tytäryhtiökohtaisiksi arvoiksi seuraavat: KH Koneet 47 MEUR, Indoor 25 MEUR, HTJ 16,5 MEUR ja NRG 3 MEUR. Tytäryhtiöirtautumisten myötä KH Groupilla on edellytykset vapauttaa tuntuva määrä pääomia KH-Koneiden kasvuinvestointeja ja osingonjakoa varten, mutta tytäryhtiöiden paineessa olevat tuloskunnot ja heikko yritysostoaktiviteetti vaikeuttaa arvon vapautumista. Pidemmälle katsoessa sijoitustarina nivoutuu enenevästi sen ympärille kykeneekö KH-Koneet tekemään hyvää kannattavuutta myös kotimarkkinan ulkopuolella.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
KH Group
Sievi Capital on nyt monialakonserni KH Group. Keskipitkän aikavälin tavoitteemme on muuttua KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi. KH Groupin osake on listattu Helsingin pörssiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 403,2 | 393,4 | 406,1 |
kasvu-% | −6,00 % | −2,41 % | 3,22 % |
EBIT (oik.) | 10,8 | 9,6 | 17,8 |
EBIT-% (oik.) | 2,68 % | 2,44 % | 4,38 % |
EPS (oik.) | 0,12 | −0,07 | 0,07 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 6,54 | - | 7,43 |
EV/EBITDA | 6,34 | 3,66 | 3,77 |