Modulight Q1: Kustannukset laskusuunnassa
Modulightin Q1-liikevaihto jäi odotuksista. Toisaalta tappiot jäivät odotuksiamme pienemmiksi laskeneiden kustannusten ansiosta. Kasvumoodiin pääsy vaikuttaa kestävän odotuksiamme kauemmin, joten laskemme liikevaihtoennusteitamme tuleville vuosille. Kustannusennusteiden laskiessa samanaikaisesti, liikevaihtolaskun tulosvaikutus jää maltilliseksi. Arvostusnäkymä säilyy korkeahkona kasvun viivästymisen vuoksi sekä absoluuttisesti että suhteessa verrokkeihin. Reippaan kasvun toteutuminen voisi kääntää arvostuskuvaa houkuttelevampaan suuntaan nopeastikin. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 0,9 euroa.
Liikevaihdossa ei vielä nähty selvää kasvutrendiä
Modulightin liikevaihto Q1:llä oli 1,06 MEUR, mikä jäi 1,31 MEUR:n odotuksistamme. Suhteellisesti vahvaan vertailukauteen nähden liikevaihto laski 29 %. Raportissa kerrottiin uusista asiakkuuksista, jotka osaltaan tukenevat kasvua tulevaisuudessa. Liikevaihdon kehityksessä ei kuitenkaan ainakaan vielä ole tunnistettavissa selvää kasvutrendiä, mitä yhtiö kipeästi tarvitsisi.
Kustannusten lasku rajoitti tappiota
Modulightin liiketulos -2,0 MEUR oli odotuksiamme (-2,6 MEUR) parempi. Tätä selittävät selvästi laskeneet liiketoiminnan muut kulut, odotuksiamme suuremmat TK-kulujen aktivoinnit ja odotuksiamme pienemmät poistot. Korkeat kustannukset ovat liittyneet ainakin osittain investointiohjelmaan, jonka valmistuminen laskenee kustannuksia myös pysyvämmin. Liiketoiminnan ja investointien yhteenlaskettu rahavirta oli -2,1 MEUR, joka oli myös hieman odotuksiamme parempi. Nettokassa Q1:n lopussa oli -16,4 MEUR. Tase on edelleen vahva, mutta riski kassan riittävyyden suhteen on kasvussa. Kustannusten lasku on luonnollisesti tulosmielessä myönteistä, mutta Modulight tarvitsee ennen kaikkea liikevaihdon voimakasta kasvua, jotta tulos ja rahavirrat kääntyisivät voitolliseksi.
Kasvussa ja kustannuksissa tarkistuksia alaspäin
Liikevaihtoennusteemme 2024-2026 laskevat 7-9 % perustuen kasvun odotuksiamme hitaampaan käynnistymiseen. Ennusteemme odottaa tuleville 2024 vuosineljänneksille selvästi positiivista liikevaihtokehitystä. Kasvun viivästymisen riski on mielestämme edelleen korkea, sillä näkyvyyttä liikevaihdon kehittymiseen ei juuri ole. Mahdollisuus ennusteiden leikkaamiseen myös jatkossa on siten edelleen merkittävä. Tappioennusteemme vuodelle 2024 pienenee 10 % kustannusten laskun myötä. Vuosien 2025-2026 ennusteissa tappio puolestaan kasvaa 2-3 % laskevien liikevaihtoennusteiden myötä.
Arvostuskuvassa ei suuria muutoksia – tuotto/riski-suhde ei vielä houkuttele
Arvonmääritys nojaa vahvasti tulevaisuuden ennusteisiin, joihin liittyvä ennusteriski on poikkeuksellisen korkea. EV/S-kertoimet ovat 4,5x-3,7x vuosille 2024–2025 ja ylittävät verrokkiyhtiöiden arvostuksen. Arvostus tällä mittarilla on säilynyt karkeasti ennallaan sillä kurssilasku ja ennustelasku ovat olleet samaa kokoluokkaa. DCF-malli viittaa osakkeen olevan oikein hinnoiteltu. Malliin liittyy merkittäviä epävarmuuksia ennusteriskien vuoksi. Osake ei vaikuta kohtuuttomasti hinnoitellulta, jos Modulight pääsisi ripeään kasvuun kiinni. Kasvun haasteiden, raskaan tappiollisuuden ja heikon näkyvyyden vuoksi tuotto/riski-suhde jää kuitenkin vielä vaatimattomaksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Modulight
Modulight on teknologia-alalla toimiva yritys. Se suunnittelee, markkinoi ja tuottaa biolääketieteellisiä lasertuotteita, joita käytetään onkologiassa, genetiikassa ja oftalmologiassa. Modulightilla on asiakkaina pääasiassa sairaaloita ja lääketeknologia-alalla toimivia yrityksiä. Pääliiketoiminnan ohella yritys tarjoaa myös monia lisäarvopalveluita. Päämarkkina-alue on Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4,0 | 6,0 | 8,4 |
kasvu-% | −12,46 % | 48,04 % | 40,94 % |
EBIT (oik.) | −12,1 | −9,4 | −5,7 |
EBIT-% (oik.) | −301,39 % | −158,31 % | −67,41 % |
EPS (oik.) | −0,28 | −0,22 | −0,10 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |