Ponsse Q4-aamutulos: Alariveillä pehmeää
Ponssen Q4-tilauskertymä ja etenkin liikevaihto ylittivät ennusteemme. Toisaalta liikevoittomarginaali jäi selvästi odotuksestamme ja nettorahoituskulut ylittivät ennusteemme reippaasti. 2024-ohjeistus jä vaisuksi ja yhtiö on lanseeraamassa uutta toimintamallia tehokkuuden parantamiseksi. Kurssireaktio lienee neutraalista negatiiviseen.
Yläriveillä vahvaa, kannattavuus pehmeä
Ponssen Q4-tilauskertymä oli 194 MEUR (-9 % v/v) ja ylitti selvästi odotuksemme (176 MEUR; -17 % v/v). Ponsse totesi kysynnän piristyneen hieman Q4:n aikana (verrattuna muutamaan aikaisempaan kvartaaliin). Q4-liikevaihto kasvoi vahvasti, mutta tämä näkyi vuoden lopun tilauskannan selvänä (-35 % v/v) pudotuksena. EBIT-marginaali jäi edelleen odotuksistamme (5,7 %), mikä johtui Ponsse Latin American sopimusvelvoitteiden täyttämiseen tehdystä -3,4 MEUR:n kuluvarauksesta. Ilman ko. varausta EBIT-marginaali olisi ollut ennakoimallamme tasolla. Myös rahoituserät ylittivät odotuksemme selvästi, sillä niihin sisältyi yhteensä -2,5 MEUR:n edestä kurssitappioita sekä koronvaihtosopimuksen arvostustappiota. Entiseen tapaan olemme eliminoineet kurssitappiot oikaistun EPS:n laskennassa.
Ponssen 0,55 euron osinkoehdotus on hieman odotuksiamme alempi. Jakosuhde on tavanomainen, mutta tuotto jää vaatimattomaksi 2,3 %:iin.
2024-ohjeistus vaatimaton
Tavanomaiseen tapaan Ponsse ei juuri kommentoinut markkinanäkymiä. Yhtiö kuitenkin puhui voimakkaasta reagoinnistaan Ponsse Latin America Ltda:n vaikeuksiin ja sen tilanne on kehittymässä parempaan suuntaan. Ponsse Latin America Ltda:n uusi toimitusjohtaja aloitti helmikuun alussa ja vuodelle 2024 odotetaan yhtiön kannattavuuden merkittävää parannusta.
Ponsse suunnittelee myös operatiivisen toimintamallinsa uudistamista. Uuden mallin tarkoituksena on muodostaa myynti- ja huoltopalveluihin keskittyvä organisaatio, joka tulisi jakaantumaan viiteen markkina-alueeseen keskittyen palvelemaan asiakkaita entistä paremmin sekä omien maaorganisaatioiden että jälleenmyyjien kautta. Suunniteltua toimintamallia tukisivat globaalit toiminnot yhdenmukaisilla prosesseilla ja käytännöillä. Alustavien arvioiden mukaan suunnitellut toimenpiteet voisivat johtaa globaalisti noin 120-140 työpaikan vähentämiseen (n. -6 % koko henkilöstöstä) ja noin 10 MEUR:n vuotuisiin säästöihin täysimääräisesti 2026:sta alkaen.
Ponsse arvioi koko vuoden 2024 liikevoiton olevan samalla tasolla kuin 2023 (47 MEUR). Tämä on pettymys, sillä raporttia edeltänyt ennusteemme oli 62 MEUR:n liikevoitto (marg. 7,9 %).
Ristiriitaiset tunnelmat
Raportin hyviä seikkoja olivat tilauskertymä ja liikevaihto. Ilman Ponsse Latin American varausta myös EBIT-marginaali olisi yltänyt ennusteeseemme. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kertaerä. Myös rahoituskulut, osinko ja etenkin 2024-ohjeistus olivat pettymyksiä. Pieniä positiivisia signaaleja ovat Ponsse Latin American odotettu tuloskäänne sekä aloitettu tehostusohjelma. Viimeksi mainittu on tosin arvioidulta tulosvaikutukseltaan ajallisesti melko kaukana eikä euromääräisestikään mitenkään valtava. Neutraali tai lievästi negatiivinen kurssireaktio lienee perusteltu.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Ponsse
Ponsse Oyj on vuonna 1970 perustettu tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys. Ponsse kehittää ja valmistaa puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti. Yhtiön tuotteiden valmistus on keskitetty Suomeen ja yhteen tehtaaseen Vieremällä. Yhtiöllä on kansainvälinen palveluverkosto.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 755,1 | 765,4 | 784,2 |
kasvu-% | 24,14 % | 1,35 % | 2,46 % |
EBIT (oik.) | 55,1 | 46,7 | 62,1 |
EBIT-% (oik.) | 7,29 % | 6,10 % | 7,92 % |
EPS (oik.) | 1,65 | 1,22 | 1,71 |
Osinko | 0,60 | 0,65 | 0,95 |
Osinko % | 2,37 % | 2,86 % | 4,19 % |
P/E (oik.) | 15,38 | 18,62 | 13,27 |
EV/EBITDA | 9,85 | 8,18 | 6,40 |