Sisäpiiritieto: Heikki Malinen nimitetty Nesteen toimitusjohtajaksi
Neste Oyj, Pörssitiedote, Sisäpiiritieto, 2.5.2024 klo 12.00
Neste Oyj:n hallitus on nimittänyt Heikki Malisen, KTM, MBA (Harvard) Nesteen toimitusjohtajaksi viimeistään 2.11.2024 alkaen. Malinen siirtyy Nesteen palvelukseen Outokumpu Oyj:stä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2020. Malinen on tällä hetkellä Nesteen hallituksen jäsen ja hän jättää tämän tehtävän ennen kuin aloittaa Nesteen toimitusjohtajana.
"Heikki Malisella on vahva kokemus strategioiden kehittämisestä ja toteuttamisesta, tehostamisesta sekä ihmisten johtamisesta erilaisissa, haastavissa liiketoimintaympäristössä. Hänellä on laaja kokemus maailmanlaajuisesti useista eri toimialoista, mukaan lukien prosessiteollisuudesta. Hallitus uskoo, että Heikki on oikea henkilö johtamaan Nestettä eteenpäin ja toteuttamaan kasvutavoitteitamme luodaksemme lisäarvoa kaikille sidosryhmillemme", sanoo Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen.
"Neste tunnetaan maailmanlaajuisesti uusiutuvien polttoaineiden ja raaka-aineratkaisujen johtajana. Toimiala on vielä vuosikymmeniä kestävän muutoksen ja kasvun aikakauden alussa. Meillä on edessämme uusiutuvien lentopolttoaineiden sekä polymeeri- ja kemikaaliteollisuuden kasvua. Nesteen tulevaisuuden kasvu pohjautuu maailmanluokan tuotekehitykseen, teknologiseen ja toiminnalliseen perustaan sekä lahjakkaisiin ihmisiin. Olen innoissani voidessani liittyä mahtavaan Neste-tiimiin, vauhdittamaan transformaatiota ja viemään yhtiötä kohti sen täyden potentiaalin saavuttamista", sanoo Nesteen uusi toimitusjohtaja Heikki Malinen.
Heikki Malisen ansioluettelo ja kuva ovat tämän tiedotteen liitteenä.
Kuten 29.4.2024 tiedotettiin, Nesteen nykyinen toimitusjohtaja Matti Lehmus jatkaa tehtävässään, kunnes Heikki Malinen aloittaa yhtiön toimitusjohtajana.
Neste Oyj
Hallitus
Lisätietoja: Matti Kähkönen, Nesteen hallituksen puheenjohtaja, yhteydenotot Nesteen mediapalvelun kautta puh. +358 800 94025 / media@neste.com(arkisin klo 8.30-16.00).
Kuva: Outokumpu Oyj