LeadDesk vahvistaa viestintäalustaansa ostamalla Länsilinkki Oy:n
LeadDeskillä on hyvät näytöt teknologiavetoisten yrityskauppojen toteutuksesta ja arvioimme kohteen sopivan hyvin osaksi konsernia. Myös kauppahinta näyttää kulusynergioiden toteutuessa mielestämme hyvältä ja arvioimme kaupalla olevan hyvät arvonluonnin edellytykset. Kaupan pienen koon myötä se ei aiheuta muutosta näkemykseemme yhtiöstä.
Länsilinkki istuu selkeänä palana LeadDeskin teleoperaattoriliiketoimintaan
LeadDeskin suuren volyymin asiakaspalvelun ja myynnin ohjelmisto hyödyntää toimiakseen useita eri viestintäkanavia, kuten puheluita, tekstiviestejä, WhatsApp-viestejä tai chat-viestejä. Yhtiöllä on tätä varten oma viestintäalusta (CPaaS, Communication Platform as a Service), jota yhtiö tarjoaa oman ohjelmistonsa lisäksi muiden toimijoiden käyttöön. LeadDeskin viestintäalusta on ollut Länsilinkin suurimpia asiakkaita, joten kauppa tuo yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisen aiemmin ulkoistetun palvelun ja osaamisen konsernin sisälle.
LeadDesk on aiemmin toteuttanut useita yrityskauppoja, joista kaikki logiikaltaan teknologian ja tuotteen täydentämiseen liittyneet kaupat ovat ymmärtääksemme onnistuneet hyvin. Länsilinkki-ostos nojaa nähdäksemme vastaavaan logiikkaan ja arvioimme kaupan arvonluonnin edellytykset integraation ja strategisen logiikan näkökulmasta hyviksi.
Kauppahinta näyttää hyvältä, mikäli tehokkuushyödyt viedään maaliin
Länsilinkin liikevaihto vuonna 2022 oli 1,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto tappiollinen -0,263 MEUR (noin -20 % liikevaihdosta). Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 15 henkilöä. LeadDeskin mukaan sillä on selkeä suunnitelma käyttökatteen nostamiseksi selvästi positiiviseksi jo vuonna 2024. Pidämme tätä lähtökohtaisesti realistisena, sillä Länsilinkin tarjonnan (mm. oma numerointiavaruus) avulla odotamme LeadDeskin pystyvän vähentämään nykyisiä ostojaan muilta alihankkijoilta. Länsilinkin liikevaihto on ollut Asiakastiedon mukaan vuosittain noin 2,1–2,2 MEUR ja liikevoitto vastaavasti noin 0,4–0,6 MEUR vuosina 2018–2020 ennen liiketoiminnan heikentynyttä trendiä vuosina 2021–2022. Myös tämä indikoi yhtiöllä olevan varsin hyvä kannattavuuspotentiaali, mikäli yhtiön palveluita saataisiin tuotua osana LeadDeskiä jälleen laajempaan käyttöön. Nopeasti viime vuosina heikentyneen ylärivin ja kannattavuuden myötä Länsilinkki on kuitenkin nähdäksemme käänneyhtiö.
Oston velaton kauppahinta (EV) on 0,5 MEUR ja mahdollinen lisäkauppahinta 0,25 MEUR. Tämä vastaa ostolle 0,4–0,6x EV/S-kerrointa vuoden 2022 liikevaihdolla. Kertoimet ovat selvästi alle LeadDeskin kauppaa edeltävien kertoimien (EV/S 2023e 1,7x), mikä on perusteltua teleoperaattoriliiketoiminnan matalamman katetason myötä. Toisaalta mikäli Länsilinkin liikevoitto nousisi esimerkiksi kohtuulliselle 10 %:n tasolle kustannushyötyjen jälkeen, vastaisi tämä kaupalle 4-6x EV/EBIT-kerrointa, joka olisi hyvinkin houkutteleva. Kokonaisuutena kauppahinta näyttääkin mielestämme hyvältä, mikäli kustannushyödyt toteutuvat riittävässä mittaluokassa. Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä, mitä pidämme omistaja-arvoa luovan pääoman allokoinnin näkökulmasta järkevänä huomioiden LeadDeskin osakkeen matalana pitämämme nykyarvostus.
Kauppa on LeadDeskin kokoluokkaan (2022 liikevaihto: 28,1 MEUR, markkina-arvo n. 50 MEUR) nähden rajallinen, eikä se vaikuta olennaisesti näkemykseemme. Muutama tunti ennen kaupan julkistusta julkaisemamme yhtiöraportti on edelleen ajankohtainen. Kaupan ennustevaikutukset ovat varsin pienehköt ja toteutuvat Q3/2023 alkaen. Päivitämme kaupan ennusteisiimme viimeistään LeadDeskin Q2-tulosjulkistyksen yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
LeadDesk
LeadDesk on vuonna 2009 perustettu pilvipohjaisten contact center – ohjelmistojen tarjoaja suuren kontaktimäärän asiakaspalvelun ja myynnin tarpeisiin. LeadDeskin Software as a Service -mallilla toimitettavan selainpohjaisen ohjelmiston avulla myynti- ja asiakaspalveluhenkilöstö pystyy työskentelemään tehokkaasti kontaktoinnissa sekä asiakaskontaktien vastaanotossa. Yhtiöllä on toimipisteitä useassa Euroopan maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.06.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 28,1 | 29,6 | 32,6 |
kasvu-% | 14,32 % | 5,44 % | 10,20 % |
EBIT (oik.) | 0,7 | 1,4 | 2,5 |
EBIT-% (oik.) | 2,53 % | 4,72 % | 7,57 % |
EPS (oik.) | 0,00 | 0,07 | 0,31 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 2 079,44 | 113,49 | 25,77 |
EV/EBITDA | 14,74 | 11,44 | 8,25 |