Konecranes Q1-aamutulos: Kaksijakoinen raportti
Konecranesin Q1-raportissa oli kaksijakoisia piirteitä. Tilaukset niiasivat odotuksiakin enemmän, mutta kannattavuus yllätti positiivisesti, etenkin Satamaratkaisuissa. Entinen 2024-ohjeistus säilytettiin. Kurssireaktio lienee melko neutraali.
Tilauksissa odotuksia syvempi kyykky, kannattavuus oli vahva
Konecranesin Q1-tilaukset olivat 909 MEUR (-30 % v/v). Itse olimme odottaneet -24 %:n v/v ja konsensus -26 %:n v/v pudotusta. Erityisen pahasti niiasivat Satamaratkaisujen tilaukset, jotka putosivat -52 % v/v. Konsernin liikevaihto osui oman ja konsensusodotuksen väliin, mutta EBIT-marginaali (10,3 %) oli selvästi etenkin omaa odotustamme vahvempi. Ero syntyi Satamaratkaisuissa (marg. 7,1 % vs. Inderes enn. 5,2 %), joissa myös liikevaihto oli odotuksiamme vahvempi. Konecranes kiitti tuottavuuden kasvua ja hinnoittelua kannattavuusparannuksesta.
2024-näkymät ja ohjeistus ennallaan
Konecranesin kysyntänäkymäkommentit olivat entiset. Yhtiö myös toisti entisen 2024-ohjeistuksensa, jonka mukaan liikevaihto pysyy 2023-tasolla tai kasvaa ja EBITA-% pysyy 2023-tasolla tai paranee. Tämä oli odotettua.
Plussat ja miinukset kompensoivat toisiaan
Kaikkiaan raportti oli kohtuullinen, mutta tilausten varsin syvä kyykky voi herättää huolta. Vahva kannattavuus kuitenkin lohduttaa, joten odotamme melko neutraalia kurssireaktiota.
Login required
This content is only available for logged in users
Konecranes
Konecranes is a manufacturing group. The company specializes in the development of cranes and associated system solutions. The cranes are mainly used among companies in the shipping industry and the equipment is specially adapted for standard and heavy lifting. Business activities are found on a global level, primarily in the Nordic market. The company's head office is located in Hyvinkää.
Read more on company pageKey Estimate Figures22.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Revenue | 3,966.3 | 4,092.4 | 4,114.8 |
growth-% | 17.88 % | 3.18 % | 0.55 % |
EBIT (adj.) | 419.7 | 434.0 | 447.8 |
EBIT-% (adj.) | 10.58 % | 10.60 % | 10.88 % |
EPS (adj.) | 3.64 | 3.71 | 3.86 |
Dividend | 1.35 | 1.55 | 1.75 |
Dividend % | 3.31 % | 2.88 % | 3.25 % |
P/E (adj.) | 11.19 | 14.52 | 13.98 |
EV/EBITDA | 6.89 | 8.32 | 7.56 |